Ajankohtaista

Saksalainen opetusharjoittelija Luisa halusi nähdä PISA-menestystä niittäneen opetusjärjestelmän

PISA-tutkimuksissa etenkin 2000-luvun alussa korkeita sijoituksia saaneen Suomen maine on kirinyt ulkomailla. Laadukkaan opetuksen perässä kouluumme saapui myös opetusharjoittelija, Saksan Kölnin yliopistossa biologian ja saksan aineenopettajaksi opiskeleva Luisa Schulz. Kolmannen harjoitteluviikon päätteeksi hän kertoo aikovansa viedä leikkisiä ja eri aistien varaan perustuvia opetusmenetelmiä kotiin viemisiksi Saksaan.

– Harjoitteluni aikana olen seurannut eri opettajien oppitunteja, sillä haluan oppia mahdollisimman paljon erilaisia opetusmetodeja. Koska en puhu suomea muutamaa sanaa enempää, olen osallistunut erityisesti kielten tunneille, 21-vuotias Schulz kertoo.

Hän kertoo, että Saksassa suomalaista peruskoulusysteemiä pidetään yhtenä maailman parhaista.

– Uskon, että yksi syy Suomen menestykseen PISA-tutkimuksissa on se, että oppilaille annetaan paljon vastuuta oppimisestaan. Opettajat eivät vain pidä oppilaita kädestä kiinni ja tee asioita heidän puolestaan.

Läntisesä Saksassa sijaitsevassa Kölnin yliopistossa opettajaksi opiskeleva Schulz on harjoittelunsa aikana tykästynyt entistä enemmän suomalaisiin opetusmenetelmiin.

– Pidän leikkisistä opetusmenetelmistä, joissa oppilailla voi samalla olla hauskaa, kun he opiskelevat. On myös hyödyllistä, että oppiminen tapahtuu useiden eri aistien varassa. Täällä oppitunneilla kirjoitetaan, kuunnellaan ja nähdään, hän sanoo.

Lahden yhteiskoulun oppilaita Schulz pitää erityisen hyväkäytöksisinä.

– Oppilaat käyttäytyvät hyvin, eivät puhu opettajan päälle ja istuvat rauhassa tunneilla. En tiedä, onko asia näin vain juuri tässä koulussa vai onko tämä tyypillistä Suomessa.

Yhteensä viisi viikkoa ulkomailla harjoitteluaan tekevä Luisa odottaa jo ammattiin valmistumista.

– Haluan opettajaksi, koska se on mielestäni yksi yhteiskunnan tärkeimmistä ammateista. Opettaja saa työskennellä kiinnostavien aineiden ja tieteen parissa. Samalla opettaja pääsee vaikuttamaan uuteen sukupolveen, ja voi auttaa nuoria ihmisiä muodostamaan ja puolustamaan omia mielipiteitään.

Myös suomalaisen koulutusjärjestelmän uutuudet, kuten monialaiset oppimiskokonaisuudet, kiinnostavat saksalaista opetusharjoittelija Luisa Schulzia. Kuva: Emilia Malin/ LYK