AJANKOHTAISTA LYKISSÄ

Keltaiset askarrellut pääsiäispuput oppilaan käsissä.
Lahden yhteiskoulu on pääsiäislomalla 28.3.–1.4.2024
28.3.2024
Lahden yhteiskoulu on pääsiäislomalla 28.3.–1.4.2024.
Narsissi-istutus, taustalla oppilaita menossa pääsiäiskirkkoon.
Pääsiäiskirkko ja vaihtoehtoinen tilaisuus
25.3.2024
Lahden yhteiskoulun perinteinen pääsiäiskirkko on keskiviikkona 27.3.2024 klo 9.30 Ristinkirkossa. Vaihtoehtoinen tilaisuus on Kansakoulun salissa.
Musaillta. Musaillassa esiintyy musiikkiluokan oppilaiden bändit ja tekniikasta vastaa koulun tekniikkaryhmä.
Kevään musaillat 2024
18.3.2024
Kevään musaillat Lahden yhteiskoululla. Musailloissa esiintyvät musaluokkien oppilaat eri kokoonpanoissa.
Lahden yhteiskoulun koulurakennukset talvisessa maisemassa.
Lauantaikoulupäivä 23.3.2024
7.3.2024
Lauantaikoulupäivänä 23.3.2024 opetusta on torstain työjärjestyksen mukaisesti. 6.–8. luokilla on kodin koulupäivä. Oppitunnit päättyvät viimeistään klo 14.15. 
Silentium-kyltti kehottaa hiljaisuuteen ylioppilaskirjoitusten aikana. Silentium-kyltti on oranssi juliste, johon on piirretty ihmisen kasvot ja sormi huulien eteen.
Kevään 2024 ylioppilaskirjoitukset
19.2.2024
Kevään 2024 ylioppilastutkintokerran kokeet järjestetään 12.–27. maaliskuuta 2024 ala- ja juhlasalissa.
Yt-linjan Sijoittakouluun osallistuneita nuoria toimittajan haastattelussa kokoushuoneessa. Valokuvaaja ottamassa valokuvaa nuorista.
Yt-linjan Sijoittajakoulusta tukea ukrainalaisille lapsille
6.2.2024
Lahden yhteiskoulun yhteiskunta- ja talouslinjan abit osallistuivat NYTtin Sijoittajakouluun 2022–2023.
Kaksi tyttöä rakentaa robottia.
Haku LYK:n painotetuille luokille on päättynyt
6.2.2024
Hakuaika Lahden yhteiskoulun peruskoulun painotetuille luokille on päättynyt. Oppilasvalinnat postitetaan 23.2.2024.
Yhteiskunta- ja talouslinjan päivän 2024 panelistit lavalla.
Yt-päivä 18.1.2024
6.2.2024
Yhteiskunta- ja talouslinjan abiturientit järjestivät 18.1.2024 teemapäivän Media väylänä vallan kahvaan – Vaikutus, kontrolli ja vastuu.

LYK SOMESSA

Aika ottaa vähän rennommin seuraavat 5 päivää!
LYK on nyt lomalla, nähdään taas ensi viikolla! 🐣💚

#lahdenyhteiskoulu #meollaanlyk

...

🤗 KAVERIKESKIVIIKKO 🤗

Tämäkin LYKtyyppi on pitkän linjan LYKkiläinen. Hänen tunneillaan liikutaan hymyssä suin, ei ikinä hampaat irvessä. Hän tuo ilon ja hymyn myös opehuoneeseen. Hän on oppilaille luotettava ope, jonka puoleen voi aina kääntyä ja työkavereille se kollega, jolta saa aina apua, kun sitä tarvitsee. Hän on kaikin puolin huipputyyppi.
Hän on meidän Minna!

KUKA OLET JA MITÄ TEET LYKISSÄ?
Olen Minna Naakka ja opetan peruskoulussa ja lukiossa liikuntaa. Olen myös 8kuva1:n luokanvalvoja.

MILLOIN ALOITIT TYÖT LYKISSÄ?
Syksyllä 2001.

MISTÄ HALUAISIT, ETTÄ SINUT MUISTETAAN?
Monipuolisista ja kivoista liikuntatunneista. Siitä, että sain jonkun innostumaan liikunnasta ja luottamaan itseensä (liikkujana ja muutenkin).

VIHAAN:
Kylmyyttä ja ihmisten omilla teoillaan aiheuttamaa kurjuutta maailmassa. En myöskään tykkää välinpitämättömyydestä, oliiveista enkä kuivaamisesta märkään pyyhkeeseen.

RAKASTAN:
Omaa perhettäni. Tykkään suklaasta, kirjanlukemisesta sohvalla peiton alla ja liikunnanjälkeisestä hyvästä olosta.

HAAVEILEN:
Että jaksaisin juosta lapsenlapsien perässä tulevaisuudessa.

MIKÄ LYKISSÄ ON PARASTA?
Fiksut nuoret ja osaavat, mukavat työkaverit. Tykkään siitä, että LYK:ssä arvostetaan perinteitä ja hyviä käytöstapoja.

KERRO JOTAKIN, MITÄ SINUSTA EI EHKÄ TIEDETÄ:
Olen ollut töissä Malesiassa ryhmäliikuntaohjaajana.

HAASTAN ENSI VIIKON KESKIVIIKKOKAVERIKSI:
Kivan ja aina auttavaisen koulusihteerin Katariina "Katsu" Karjalaisen.

#lahdenyhteiskoulu #meollaanlyk #lykkaverikeskiviikko

Tänään pelattiin seiskojen koulujenväliset säbäpelit ja LYKin mimmit nappasivat kultaa! Mahtavaa! 🥇🤩

#lahdenyhteiskoulu #meollaanlyk

Tänään pelattiin seiskojen koulujenväliset säbäpelit ja LYKin mimmit nappasivat kultaa! Mahtavaa! 🥇🤩

#lahdenyhteiskoulu #meollaanlyk
...

Kevään 2024 YO-kirjoitusten viimeinen viikko on pyörähtänyt käyntiin. Tänään kirjoitetaan ruotsin kieltä ja keskiviikkona on edessä vielä reaaliaineiden toinen koepäivä.

Tsemppiä vielä viimeiseen rutistukseen, kokelaat!

8.-9. -luokkien tytöt kävivät tänään pelaamassa koulujenväliset sählypelit ja toivat mukanaan hopeaa! Mahtavaa, mimmit! 🥈🤩

#lahdenyhteiskoulu #meollaanlyk

8.-9. -luokkien tytöt kävivät tänään pelaamassa koulujenväliset sählypelit ja toivat mukanaan hopeaa! Mahtavaa, mimmit! 🥈🤩

#lahdenyhteiskoulu #meollaanlyk
...

🤗 KAVERIKESKIVIIKKO 🤗

Tänä keskiviikkona päästään tutustumaan paremmin rautaiseen musiikin ammattilaiseen. Hän on huikea työkaveri, joka pitää koko LYKin työyhteisöstä huolta organisoimalla viikoittain erilaisia työhyvinvointijuttuja. Hän on meidän Katja!

KUKA OLET JA MITÄ TEET LYKISSÄ? 
Olen Katja Rautionaho, lykin peruskoulun ja lukion musaope ja 6musa1-luokan luokanvalvoja. Opetan musiikkia, johdan kuoroa ja vedän osan hyvinvointi-opintojaksosta.

MILLOIN ALOITIT TYÖT LYKISSÄ? 
Aloitin lykissä vuonna 2005.

MISTÄ HALUAISIT, ETTÄ SINUT MUISTETAAN? 
Siitä, että olin kelpo-äiti. Työkuvioissa haluaisin, että porukka muistaisi minut luotettavana ja oikeudenmukaisena opettajana ja toki myös mukavista musiikkiprojekteista. Toivon, että oppilaat ja opiskelijat löytäisivät musiikin tunneillani kipinän käyttää musiikkia jollakin tavalla omassa elämässään. 

VIHAAN: 
En voi sietää käärmeitä enkä rottia. En pidä huonosta ja epäasiallisesta käytöksestä.

RAKASTAN:
Perhettäni. Pidän myös kovasti musiikista, matkustamisesta, teatterista, urheilemisesta ja mökkisaunasta.

HAAVEILEN: 
Toivon läheisilleni terveyttä ja toivon myös, että jälkikasvuni siivet kantavat.
Haaveilen, että minulla olisi vuorokaudessa muutama tunti lisää, jolloin voisin harrastaa ja oppia uusia taitoja. Haaveilen myös, että kärsivällisyyteni riittäisi käsitöihin.
Maailmaasyleilevämpi haaveni olisi kaikin puolin turvallinen maailma ja puhdas luonto myös jälkipolville.
 
MIKÄ LYKISSÄ ON PARASTA?
Ehdottomasti musaluokat, oppilaat, opiskelijat ja rennot työkaverit, lykin henki.
 
KERRO JOTAKIN, MITÄ SINUSTA EI EHKÄ TIEDETÄ: 
Yhdessä monista suorittamistani pianotutkinnoista minulle tuli täydellinen blackout, enkä saanut teosta ollenkaan soitettua. Lautakunta oli armollinen ja sain tulla soittamaan tämän teoksen uudestaan seuraavana päivänä. Silloin se onnistui hyvin arvosanoin. Pienet vastoinkäymiset eivät määritä sinua, eivätkä estä sinua saavuttamasta omaa haavettasi. Jokainen ihminen joskus mokaa, se on inhimillistä ja itse asiassa tekee meistä ihmisistä paljon mielenkiintoisempia.

HAASTAN ENSI VIIKON KESKIVIIKKOKAVERIKSI: 
Hyvän ystäväni, erinomaisen ja positiivisen liikkaopen, Minna Naakan.

Ylioppilaskirjoitukset jatkuvat tänään pitkän vieraan kielen kokeella. Luvassa tällä viikolla on myös matematiikka ja reaaliaineiden ensimmäinen koepäivä.

Tsemppiä uurastukseen, kokelaat! 💪🏻

#lahdenyhteiskoulu #meollaanlyk #ylioppilaskirjoitukset

On vaikea löytää sellaista ihmistä, joka olisi lämpöisempi, ahkerampi, avuliaampi ja ystävällisempi, kuin tämän viikon keskiviikkokaveri.
Hän tarttuu toimeen aina vauhdilla ja tarmolla, hän on oikea luonnonvoima! Hän on meidän Liisa!

KUKA OLET JA MITÄ TEET LYKISSÄ?
Olen Liisa Lehtola ja työskentelen kokkina Ravintola Ellissä.

MILLOIN ALOITIT TYÖT LYKISSÄ?
Aloitin LYK-urani elokuussa 2006.

MISTÄ HALUAISIT, ETTÄ SINUT MUISTETAAN?
Haluaisin, että minut muistetaan positiivisuudesta sekä avuliaisuudesta 😃

VIHAAN: 
Vihaan/inhoan/pelkään käärmeitä. 
Myös epäoikeudenmukaisuus tuottaa minulle mielipahaa.

RAKASTAN:
No Rakastan 😍 
Rakastan lapsiani, läheisiäni, mielitiettyäni, laulamista, iskelmämusiikkia, käsitöitä, villasukkia, muumiastioita, sairaalasarjoja, penkkiurheilua, sienestystä... Varmaan vielä paljon muutakin 🤩

HAAVEILEN:
Hulluimmat haaveeni liittyvät laulamiseen, mummonmökkeilyyn, irtiottoon arjesta jossain ihan muualla...

MIKÄ LYKISSÄ ON PARASTA?
Lykissä on parasta ihmiset ympärilläni.

KERRO JOTAKIN, MITÄ SINUSTA EI EHKÄ TIEDETÄ:
Luistelin vielä viime kaudella kilpailevassa muodostelmaluistelujoukkueessa.🔥
Olen myös sukua eräälle Suomen presidentille.

HAASTAN ENSI VIIKON KESKIVIIKKOKAVERIKSI:
Haastan seuraavaksi keskiviikkokaveriksi Katja Rautionahon, meidän ihanan TyHy-muskariopen 🎶 

ELLISSÄ JA PIKKU-ELLISSÄ TARJOLLA

ELLI - TÄLLÄ VIIKOLLA
ELLI - ENSI VIIKOLLA
PIKKU-ELLI - TÄLLÄ VIIKOLLA
PIKKU-ELLI - ENSI VIIKOLLA