Ajankohtaista

Lukion opiskelijan Korona‐virustartunta

Lahden yhteiskoulun lukion opiskelijalla on varmennettu testin jälkeen covid‐tartunta perjantai‐iltapäivällä 20.11.2020. Opiskelija on ollut koulussa viimeksi maanantaina 16.11.2020, jonka jälkeen hän on tiistaina jäänyt kotiin oireiden vuoksi. Koulu on toimittanut koulussa tartunnalle altistuneen 52:n opiskelijan ja kahden opettajan yhteystiedot PH‐HyKylle, joka määrää heidät 10 vuorokauden karanteeniin 16.11. lukien. PH‐HyKy on kuluneen viikonlopun aikana ollut yhteydessä näihin opiskelijoihin ja opettajiin.

Altistumisen torjumiseksi ja lähiopetuksen jatkumisen turvaamiseksi koulu suosittelee maanantaista 23.11. lukien kaikille lukiolaisille maskien käyttöä koulupäivän aikana. Suositus koskee koulumatkoja julkisilla kulkuvälineillä sekä koulussa olo aikaa koulun sisätiloissa, pois lukien ruokailu. Suositus ei koske opiskelijoita, joilla maskin käyttö vaikeuttaa kohtuuttomasti hengitystä tai joilla on muita terveyteen liittyviä syitä, jotka estävät maskin käytön. Kyseessä on suositus, ja  maskin käyttö on näin ollen vapaaehtoista.

Ensisijaisesti lukiolaiset käyttävät omia, kertakäyttöisiä tai kangasmaskeja. Koulu on tilaamassa kangasmaskeja jaettavaksi lukion opiskelijoille ja 9. luokan oppilaille. Peruskoulun oppilaat saavat pitää maskeja koulupäivän aikana. Peruskoulun maskisuositukset annetaan tarpeen vaatiessa viranomaisten suositusten mukaan. Yleinen suositus maskien käyttämisestä koulumatkoilla julkisilla kulkuvälineillä koskee myös peruskoulun oppilaita.

Epidemian kiihtymisvaiheen varautumisohjeita

Päijät‐Häme on siirtynyt viime viikolla epidemian kiihtymisvaiheeseen. Siksi koulun opiskelijalla havaitusta tartunnasta riippumatta on aihetta muistuttaa aiemmin annetuista ohjeista:

  • Sairaana ei saa tulla kouluun. Lievienkin koronavirustartuntaan viittaavien oireiden vuoksi tulee jäädä pois koulusta ja hakeutua koronavirustestiin
  • Hyvä käsi‐ ja yskimishygienia ovat ensisijaisia torjuntatoimia. Kädet pestään lämpimällä vedellä ja saippualla ja kuivataan huolellisesti. Tarvittaessa voi käyttää käsihuuhdetta.
  • Kännyköiden käyttö kouluravintolassa on kielletty.
  • Etäisyyksistä on huolehdittava aina, kun se on mahdollista. Oleskelua suurissa ryhmissä välitunneilla tulee edelleen välttää. Esimerkiksi käytäville ja auloihin ei voi jäädä odottelemaan opetusluokkiin siirtymistä pidemmäksi aikaa.
  • Koulupäivän aikana peruskoulun oppilaiden tulee edelleen kulkea oman luokkansa kanssa. Poikkeuksena tästä ovat valinnaisaineiden tunnit ja yhdistetyt tunnit taitoaineissa. Oppitunnin päättyessä siirrytään seuraavan oppitunnin luokkaan välitunnin ajaksi tai vietetään välitunti ulkona, koulun pihalla. Opettaja ohjeistaa tästä omien oppituntiensa osalta.

Koulun henkilöstö huolehtii edelleen seuraavista toimista:

  • Koulun ja luokkatilojen siivousta on tehostettu, pulpettien pinnat pyyhitään säännöllisesti heikosti emäksisellä pesuaineella
  • Koulun ja kouluravintolan sisäänkäyntien yhteydessä on tarjolla käsihuuhdetta.
  • Ruokailua porrastetaan vahvasti, jotta voidaan taata riittävä väljyys ruokailun aikana. Ruokailuvuorojen aikataulujen noudattaminen on tärkeää.
  • Kouluravintolan henkilöstö huolehtii ottimien vaihtamisesta ruokailuvuorojen välillä. Samalla puhdistetaan pinnat heikosti emäksisellä pesuaineella.