Ajankohtaista

Koulutyö jatkuu lähiopetuksena 3.5.2021 lukien

PHHYKYn 26.4.2021 tekemän päätöksen mukaisesti kaikki Lahden yhteiskoulun peruskoulun oppilaat sekä lukion ja aikuislukion opiskelijat voivat palata lähiopetukseen 3.5.2021 lukien.

Opetusjärjestelyt

Koulutyötä jatketaan aiemmin jaetun, alkuperäisen 5. jakson työjärjestyksen mukaan.

Lähiopetuksessa oppilaat ja opiskelijat ovat koulupäivän ajan pääosin oman luokkansa/ryhmänsä kanssa – oppitunneilla, välitunneilla ja koululounaalla. Näin minimoimme kohtaamiset useiden ihmisten kanssa.

Koulupäivän alkaessa oppilaat ja opiskelijat menevät suoraan ensimmäisen tunnin luokkaan odottamaan oppitunnin alkua. Oppitunnin päättyessä siirrytään seuraavan tunnin luokkaan. Taukoja ei voi viettää käytävillä, vaan omassa luokassa tai ulkona opettajan ohjeiden mukaisesti. Peruskoulun oppilailla ei ole myöskään lupaa poistua koulun alueelta taukojen aikana ilman opettajaa.

Taukojen porrastuksilla vältetään edelleen suurten oppilasjoukkojen samanaikaisia liikkeitä. Sään salliessa pienet retket ja oppituntien pitäminen koulun lähialueilla ovat linjassa opetustilojen väljentämisen kanssa, kunhan pysytään oman luokan kanssa.

Aineenopettajat voivat tarvittaessa rytmittää oppitunteja ja taukoja esimerkiksi käymällä oppilaiden kanssa kävelyllä tai pitämällä tauon luokassa sopivassa kohdassa oppituntia.

Koululounas

Peruskoulun koululounas nautitaan oman luokan kanssa annetun aikataulun mukaan klo 10.45 – 12.15. Ruokailua on porrastettu enemmän, jotta saadaan lisää väljyyttä itse ruokailutilanteeseen. Ellin ruokasalissa ruokailevat luokat hajaantuvat pikku ruokasaliin sekä pääruokasaliin.

Lukion opiskelijoiden ruokailua porrastetaan seuraavasti:
Ykköset klo 12.15 – 12.40
Kakkoset klo 12.35 – 13.00

Hygieniasta huolehditaan ruuanvalmistuksen ja -jakelun sekä syömisen aikana:
− Kädet tulee pestä huolellisesti juoksevan veden alla ennen ruokailuun saapumista.
− Ruokasalissa on desinfiointipisteet molempien sisääntuloväylien alussa.
− Matkapuhelimien käyttö ruokailun aikana on ehdottomasti kielletty.
− Kouluravintolan henkilökunta huolehtii linjastojen riittävästä puhtaudesta:

  • ottimet vaihdetaan aina eri ruokailuvuorojen välillä
  • ruokalinjastot- sekä astioiden palautuspisteet puhdistetaan desinfioivalla D10-pesuaineella aina eri ruokailuvuorojen välillä
  • keittiön puolella ylikorostetaan jo entuudestaan korkeaa hygieniatasoa - näin omalta osaltamme edesautamme ruokaturvallisuutta

Korona-epidemiaa ei ole vielä voitettu, joten aiemmat hygienia ja terveysturvallisuusohjeet ovat edelleen voimassa:

Hyvä käsi- ja yskimishygienia estää tartuntoja

Oikein toteutettu yskimis- ja käsihygienia estää tartuntoja.

− Sekä oppilaat että henkilökunta pesevät kätensä aina tullessaan kouluun sekä ennen kotiinlähtöä. Lisäksi kädet pestään vedellä ja saippualla ennen ruokailua, aina ulkoa sisälle tullessa, sekä aina aivastamisen tai yskimisen jälkeen, tai kun kädet ovat näkyvästi likaiset. Kädet kuivataan huolella.
− Jos käsienpesumahdollisuutta ei ole, käytetään käsihuuhdetta. Käsihuuhdetta on saatavilla keskeisillä pakoilla koulussa.
− Aivastamisen tai yskimisen yhteydessä suun eteen laitetaan kertakäyttönenäliina, joka heitetään heti käytön jälkeen pois. Jos nenäliinaa ei ole saatavilla, suojataan suu kyynärtaipeella. Kädet pestään tämän jälkeen.

Kasvomaskeja käytetään lähiopetuksessa

Kasvomaskia käytetään edelleen koulun sisätiloissa, pois lukien ruokailu. Maskia ei tarvitse käyttää, jos maskin käyttö vaikeuttaa kohtuuttomasti hengitystä tai oppilaalla on muita terveyteen liittyviä syitä, jotka estävät maskin käytön.

Maskia käytetään itsemme turvaamiseksi, mutta myös ympärillämme olevien ihmisten turvallisuuden vuoksi.

Kertakäyttömaskeja jaetaan aina koulupäivän ensimmäisellä oppitunnilla sekä koululounaan jälkeen alkavalla tunnilla. Koulun jakamat maskit ovat Type IIR ns. kirurgisia suu-nenäsuojia.

Maskien käyttöpakko Lahden seudun julkisissa kulkuvälineissä koskee myös Lahden yhteiskoulun oppilaita, joten koululta saa kertakäyttömaskeja koulumatkaa varten tarpeen mukaan.

Tarpeettomia fyysisiä kontakteja tulee välttää, joten

− Isoja yhteistilaisuuksia ei edelleenkään järjestetä.
− Muiden kuin oman luokan/ryhmän oppilaskavereiden kanssa ei koulupäivän aikana tapailla.
− Vältetään muiden kuin oppilaiden ja koulun henkilökunnan oleskelua koulun alueella. Esimerkiksi vanhempien tapaamisia ja koulun tutustumistilaisuuksia ei järjestetä koulun tiloissa.