Ajankohtaista

Lv-tuokio 13.9.2021

Syksyn ylioppilaskokeet alkavat tänään

  • Syksyn ylioppilastutkintokerran kokeet järjestetään ala- ja juhlasalissa 13.9.-27.9.
  • Kulkeminen kirjoituksia varten rauhoitetulla alueella on sallittu vain opettajan johdolla. BG-luokkiin kuljetaan ruokasalin kautta. Käytävään ei voi jäädä oleskelemaan ennen oppituntia.
  • Annamme abiturienteille ansaitun työrauhan kirjoitusten aikana.

Kerhokysely on auki vielä tänään

  • Vanhemmat ilmoittavat oppilaan kerhoihin Eepoksen välityksellä lähetetyn sähköisen kyselyn kautta.
  • Kysely on auki ma 13.9. asti.

Toko-päivät alkavat

  • Kuutosten ja uusien 7. luokkien TOKO-päivät pidetään tällä ja ensi viikolla.
  • Luokanvalvojat kertaavat oppilaille aikataulun aikaisemmin jaettujen aikataulujen mukaisesti.

Nuoret kiusaamista vastaan Ole muutoksentekijä -kampanjalla

  • Ole muutoksentekijä -kampanjalla 13–18-vuotiaat nuoret haastetaan suunnittelemaan ja toteuttamaan nuorille suunnattu kiusaamisen vastaisten toimenpiteiden tai tapahtumien kokonaisuus.
  • Haaste on suunnattu 13–18-vuotiaille nuorille. Tehtävänä on suunnitella ja toteuttaa nuorille suunnattu kiusaamisen vastaisten toimenpiteiden tai tapahtumien kokonaisuus tai kampanja, joka vähentää kiusaamista ja yksinäisyyttä sekä edistää muita ihmisiä kunnioittavaa ja tsemppaavaa toimintaa ja kaikkien mukaan ottamista.
  • Parhaaksi arvioidun ehdotuksen tehnyt nuori tai nuorten ryhmä saa palkintona 4000 euroa tekemänsä ehdotuksen toteuttamiseen. Ehdotukset tulee lähettää lokakuun loppuun mennessä.
  • Lisää tietoa osoitteesta: https://www.kivakoulu.fi/news/nuoret-kiusaamista-vastaan/