Ajankohtaista

Ryhmänohjaajan tuokio 5.5.2025

Kakkosten yliopistoretkipäivä huomenna tiistaina

  • Kaikki kakkoset osallistuvat yliopistoretkelle huomenna tiistaina 6.5.
  • Lähtö koululta busseilla klo 8, paluu klo 16.

Tietovintti sulkeutuu kesäksi perjantaina 9.5.

  • Peruskorjaustyön vuoksi koulukirjasto Tietovintti suljetaan kesän ajaksi jo perjantaina 9.5.
  • Kirjapalautukset on hyvä tehdä jo tällä viikolla, mutta palautuksia voi tehdä rajoitetun aikataulun mukaan myös lukuvuoden viimeisten viikkojen aikana.

Kevään 2025 ylioppilastutkintokerran tulokset

  • Saadaan koululle sähköisesti tiistaina 13.5.
  • Tulokset näkyvät Eepoksessa tiistaina aamupäivän aikana ja lisäksi jokaisen Oma opintopolku -palvelussa 14.5. lukien.

Lahden yhteiskoulun vuosikirja 2024–2025 on nyt myynnissä

  • Lahden yhteiskoulun vuosikirja ilmestyy kouluvuoden päättyessä. Kevään ylioppilaat ja vuosikirjaan artikkelin kirjoittaneet saavat kirjan maksutta, muut voivat halutessaan lunastaa vuosikirjan itselleen 10 €:n hintaan.
  • Vuosikirja sisältää tietoja, kuvia ja kiinnostavia juttuja lukuvuodesta 2024–2025. Kirjassa on esimerkiksi mukana koko vuoden tapahtumakalenteri, kuvia vuoden varrelta, kisamenestystä ja henkilöhaastatteluja.
  • Tilauslinkki on lähetetty huoltajille ja opiskelijoille Eepos-viestinä, tilaus on tehtävä viimeistään tänään maanantaina 5.5.

Kansalaistiedon kurssi Päivölässä

  • Kansalaistiedon kurssi järjestetään 9.–13.6.2025 Päivölässä, Valkeakoskella. Kurssi on tarkoitettu yhteiskunnallisista asioista kiinnostuneille nuorille. Kurssin hinta on 55 €, mutta kurssille voi ilmoittautuessa hakea myös stipendiä, joka kattaa osallistumismaksun.
  • Lisätiedot ja ilmoittautuminen: https://paivola.fi/kurssit/kansalaistiedon-kurssi-2025
  • Ilmoittautuminen päättyy 1.6.2025.
  • Kansalaistiedon kurssi hyväksiluetaan lukion oppimäärään 2 op:n suorituksena.

Siirry takaisin lukion tiedotteet kokoavalle sivulle

Siirry takaisin lukion sivuille