
Lahden yhteiskoulun lukion opiskelija Ossi Vatén on edennyt valtakunnallisen Talousguru 2026 -kilpailun finaaliin. Finaali järjestetään 26. helmikuuta. Talousguru on vuosittain järjestettävä kilpailu, joka mittaa lukiolaisten talousosaamista ja -ymmärrystä.
Vuoden 2026 alkukilpailuun osallistui lähes 1100 lukiolaista 116 lukiosta eri puolilta Suomea. Alkukilpailun perusteella finaaliin valittiin 14 finalistia, joista Ossi Vatén ainoana Päijät-Hämeestä.
Talousgurun alkukilpailussa lukiolaisten taloustaitoja testataan monipuolisesti. Tänä vuonna tehtäviin kuului perinteinen terminselitystehtävä, taloutta koskevien väitteiden arviointia sekä tutustumista taloyhtiöiden maailmaan. Lisäksi pitkässä esseetehtävässä nuoret pääsivät osoittamaan osaamistaan ajankohtaisesta teemasta, yritystuista. Alkukilpailun tehtävät ja mallivastaukset ovat luettavissa Talousgurun verkkosivuilla.
Finaalipaikka tuli Ossi Vaténille osittain yllätyksenä, mutta katse on jo käännetty tulevaan: “Finaalipaikka tuli minulle yllätyksenä, mutta lähden hyvillä ja odottavaisin mielin kohti finaalia.”
Finaali koostuu kirjallisesta osuudesta sekä suullisista pariväittelyistä, joita voi seurata suorana Kauppalehden verkkosivuilla 26.2. klo 14.00 alkaen. Vuoden 2026 Talousguru julkistetaan samana päivänä klo 15.45 alkavassa palkintojenjaossa.
Talousguru-kilpailun järjestävät Finanssiala ry, Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liitto HYOL ry sekä FINE Vakuutus- ja rahoitusneuvonta. Kilpailun tukijoita ovat Kauppalehti, Nuorten yrittäjyys ja talous NYT, Suomen lukiolaisten liitto ja Taloustoimittajat ry.
Lahden yhteiskoulu toivottaa Ossille menestystä Talousguru‑finaaliin!
Menestystä Talousgurussa
Lahden yhteiskoulun lukion opiskelijat ovat menestyneet Talousguru‑kilpailussa jo yli vuosikymmenen ajan. Saavutuksiin kuuluvat kaksi peräkkäistä palkintosijaa sekä useat finaalipaikat.
LYKin Talousguru‑finaalimenestys (vuosittain):
- 2011 – Ari Piik, 3. sija
- 2012 – Ari Piik, 2. sija.
- 2016 – Tapio Haaga, 3. sija.
- 2018 – Reko Rikkinen, finalisti.
- 2020 – Essi Helminen, finalisti.
- 2022 – Juho Tiihonen, finalisti.
- 2025 – Aslan Sandelin, finalisti.
- 2026 – Ossi Vatén, finalisti.
Lue lisää
- Aslan Sandelin mukana talousgurun finaalissa!
- Juho Tiihonen kisaa Talousguru 2022 -tittelistä
- Lahden yhteiskoulun abiturientti Essi Helminen eteni Talousguru-kilpailun finaaliin
- Talousguru 2018 -kilpailun finaalipaikka Reko Rikkiselle
Palaa etusivulle.
