Ajankohtaista

Abiturientit maailman johtavan hiukkasfysiikkatutkimuksen jäljillä

Seitsemän abiturientin ryhmä Lahden yhteiskoulusta osallistui 8.-11.1.2019 Sveitsin CERN:ssä pidettyyn tiedeleiriin.

– Nelipäiväisen leirin ohjelmaan kuului muun muassa tutustuminen maailman suurimpaan hiukkaskiihdyttimeen, useita koeasemavierailuja sekä huippututkijan teoreettisen fysiikan luento, kertoo matkalla mukana ollut Lahden yhteiskoulun lukion 3. vuosikurssin opiskelija Kaisa Hämäläinen.

CERN on maailman johtava hiukkasfysiikan tutkimuskeskus, josta löytyy esimerkiksi maailman suurin hiukkaskiihdytin.  Hämeenkoskelta kotoisin oleva Hämäläinen piti leirille pääsyä isona mahdollisuutena.

– Hiukkasia ei pääse kiihdyttämään ihan jokaisella lukion fysiikan tunnilla, hän kertoo ainutlaatuisesta kokemuksestaan.

Työpajojen kautta lukiolaiset pääsivät tutustumaan myös esimerkiksi CERN -tiedekeskuksen CLOUD –kokeeseen, jossa tehdään ilmastonmuutosta koskevaa tutkimusta.

Opiskelijat näköalapaikalla

CERN:n tutkimuskeskuksessa pidetty leiri avasi tutkijan työtä opiskelijoille, toteaa matkalla mukana ollut lukion fysiikan opettaja Tomi Kuutti.

– Opettajan ja oppilaan näkökulmasta huippututkimuksen äärelle on todella vaikeaa päästä, hän sanoo.

Yhteiskoululaisryhmän yllätykseksi sveitsiläisessä huipputason tutkimuskeskuksessa heitä vastaan tuli myös saman koulun käyneitä työntekijöitä.

– Esimerkiksi CSM –aseman esittelijä Panja Luukka on koulumme vanha ylioppilas, kertoo Kuutti.

Leiri CERN –tutkimuskeskuksessa Sveitsissä avasi nuorille huippututkijoiden työtä, kertoo Lahden yhteiskoulun abiturientti Kaisa Hämäläinen.

CERN:stä inspiraatiota ammatinvalintaan

Kaisa Hämäläisen tulevaisuuden suunnitelmat jatko-opintojen suhteen ovat vielä auki. Hän kertoo varmistaneensa asemiaan yliopistojen todistusvalinnassa lukemalla matemaattisia aineita lukiossa.

– Eläinlääketiede voisi kiinnostaa, mutta myös niin moni muukin asia, kertoo abiturientti.

CERN:in leiri toi hänelle myös uutta inspiraatiota kevään mietintöihin.

-CERN:ssä tuli mieleen myös haku teknilliseen korkeakouluun diplomi-insinööriksi, hän kertoo.

Leirin aikana nuorilla oli mahdollisuus nähdä, että kovalla työllä kenestä tahansa voi tulla huippututkija.

– Tutkimuskeskuksessa on töissä kaikenlaisia ihmisiä, – ei haittaa, jos on hieman höpsähtänyt fyysikko, sillä niin ovat muutkin, Hämäläinen sanoo.

Leiri CERN –tutkimuskeskuksessa Sveitsissä avasi nuorille huippututkijoiden työtä, kertoo Lahden yhteiskoulun abiturientti Kaisa Hämäläinen.