Ajankohtaista

Kirjoitustaidot toivat menestystä Suomalaisessa kirjoituskilpailussa

Lahden yhteiskoulun abiturientit menestyivät hienosti Suomalaisessa kirjoituskilpailussa, jonka tämän vuotinen teema oli Koulutusta, osaamista ja demokratiaa. Maija Joensuu tuli Suomalaisen klubin järjestämässä kilpailussa kolmanneksi ja hän sai kirjoituksestaan rahapalkinnon.

Myös Heli Korkeamäki ja Ella Salo palkittiin Suomalaisessa kirjoituskilpailussa. Molempien kirjoitukset huomioitiin kunniamaininnalla, ja lisäksi he saivat kirjapalkinnon. Myös lukiomme äidinkielen opettajat palkittiin lehtipalkinnoin. Palkitsemistilaisuus järjestettiin Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin päivän tienoilla.

Maija Joensuun palkitun kirjoituksen Muutoksen eetos ei kuulu kouluun voi lukea Etelä-Suomen Sanomien verkkosivuilta.

Ella Salo: Kukkakaalia ja meritokratiaa (linkki Etelä-Suomen Sanomien verkkosivulle)

Heli Korkeamäki: Miksi vuonna 2040 rakastaisimme edelleen demokratiaa? (linkki Etelä-Suomen Sanomien verkkosivulle)

Lahden yhteiskoulun abiturientit ovat menestyneet Suomalaisessa kirjoituskilpailussa erinomaisesti myös aiempina vuosina. Viimeksi vuonna 2020 Tino Poutiainen sijoittui kilpailussa 3. sijalle ja vuonna 2016 kunniamaininnan nappasi Jenni Tervo.

Suomalainen kirjoituskilpailu järjestettiin vuonna 2021 jo 14. kerran. Suomalaisen klubin yhteistyökumppaneina kilpailun järjestelyissä ovat Opetushallitus, Äidinkielen opettajain liitto ry, Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liitto HYOL ry,  Kustannusosakeyhtiö Otava ja Suomen Kuvalehti. Vuonna 2021 kilpailun yhteistyökumppanina oli myös Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra. Kilpailun suojelina toimi eduskunnan puhemies Anu Vehviläinen. Vuosittain järjestettävän kilpailun teemat liittyvät ajankohtaisiin aiheisiin ja suomalaisuuteen.

Lämpimät onnittelut hienosta menestyksestä Suomalaisessa kirjoituskilpailussa!