Vuoden lykkiläinen 2025 on sotatieteiden dosentti, kriisinhallintaveteraani ja tietokirjailija Ilmari Käihkö. Lahden yhteiskoulusta alkanut matka on vienyt hänet vapaaehtoistöihin Afrikkaan, opintoihin Uppsalaan ja Yhdysvaltoihin sekä kansainvälisiin kriisinhallintatehtäviin. Nyt hän haluaa rohkaista nuoria näkemään mahdollisuuksia ja luottamaan omaan polkuunsa.
Lahden yhteiskoulussa vietetään keskiviikkona 12. marraskuuta 2025 perinteistä Yhteiskoulun päivää, jonka järjestää Lahden yhteiskoulun seniorit ry. Päivän ohjelmaan kuuluu Vuoden lykkiläinen -tunnustuksen jakaminen ja valitun haastattelu.
Tänä vuonna tunnustuksen saa Ilmari Käihkö, sotatieteiden dosentti, kriisinhallintaveteraani ja tietokirjailija, joka tunnetaan kansainvälisen turvallisuuden ja sodankäynnin tutkimuksesta. Hän on työskennellyt sekä akateemisissa tehtävissä että vaativissa kenttäolosuhteissa eri puolilla maailmaa. Kesällä 2024 hänelle myönnettiin Tiedonjulkistamisen valtionpalkinto.
”En voi kylliksi korostaa, kuinka tärkeää roolia Lahden yhteiskoulu ja etenkin iltalukio opettajineen on näytellyt elämässäni…”, Käihkö sanoo ja korostaa, että menestys syntyy monen tekijän summana. Tämä näkyy myös hänen omassa urassaan: matka on kulkenut Lahden yhteiskoulusta vapaaehtoistöihin Tansaniaan, opintoihin Uppsalan yliopistossa ja Yhdysvalloissa sekä kriisinhallintatehtäviin Afrikassa ja Ukrainassa. Käihkö on tutkinut sodankäyntiä ja sen vaikutuksia eri maissa ja osallistunut kansainvälisiin tutkimusprojekteihin, jotka ovat tehneet hänestä arvostetun sotatieteiden asiantuntijan.
Vaikka ura on vienyt hänet kauas maailmalle, Käihkö painottaa, ettei menestys synny yksin. Hän haluaa omalla esimerkillään rohkaista nuoria näkemään mahdollisuuksia ja uskomaan tulevaisuuteen:
”Toivon voivani kannustaa ja tukea edes yhtä sellaista nuorta, joka itseni tavoin on tämän tarpeessa”, hän toteaa. Käihkön mukaan menestystä pitäisi mitata yhteisön tasolla – ja joskus jokainen tarvitsee toisia enemmän tukea, jotta tämä on mahdollista.
Lahden yhteiskoulun päivä
Lahden yhteiskoulun päivä on vuosittain järjestettävä tärkeä juhla, joka vahvistaa koulun pitkää perinnettä ja yhteishenkeä. Tapahtuma järjestetään koulun tiloissa, ja siihen osallistuvat oppilaat ja opiskelijat, henkilökunta sekä joukko koulun alumneja.
Ilmari Käihkön urapolkua ja elämää käsittelevän kirjoituksen voit lukea kokonaisuudessaan Lahden yhteiskoulun seniorien omasta lehdestä, Seniorin Riennosta. Marraskuussa 2025 ilmestynyt numero on esillä Lahden yhteiskoulun Seniorit ry:n verkkosivulla osoitteessa https://www.lyk.fi/seniorit/
Vuoden lykkiläinen
Vuoden lykkiläisiä on valittu vuodesta 2007 lähtien. Aikaisemmin ovat tulleet valituiksi esimerkiksi musiikkituottaja Daniel Okas, toimittaja Ripsa Koskinen-Papunen ja muotoilija Yuki Abe.
Vuoden lykkiläinen -tunnustuksen ovat saaneet aiemmin:
- 2025 Ilmari Käihkö
- 2024 Daniel Okas
- 2023 Paula Kurki-Suonio
- 2022 Yuki Abe
- 2021 Marina Erhola
- 2020 Topi Paananen
- 2019 Ripsa Koskinen-Papunen
- 2018 Milla Bruneau
- 2017 Axel Weinreich
- 2016 Martti Peippo
- 2015 Risto Piipponen
- 2014 Lea Hakala
- 2013 Riitta Vainio
- 2012 Kari Salmi
- 2011 Heikki Hiilamo
- 2010 Eira Leppänen
- 2009 Onerva Vartiainen
- 2008 Pekka Luhtanen
- 2007 Sirkka Lankinen
Lahden yhteiskoulun seniorit
Seniorit vaalivat koulun perinteitä, toimivat yhdyssiteenä entisten opiskelijoiden välillä ja jakavat vuosittain stipendin lukion ja aikuislukion opiskelijoille. He järjestävät Yhteiskoulun päivän marraskuun alussa, jolloin julkistetaan Vuoden lykkiläinen.
Lue lisää Lahden yhteiskoulun senioriyhdistyksestä.
Lisätietoa:
- Lahden yhteiskoulun päivä
- Lahden yhteiskoulun seniorit
- Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnot 2024 taitaville ja rohkeille yhteiskunnallisille keskustelijoille (linkki Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan verkkosivuille)
- Ilmari Käihkö, vieraileva tutkija Aleksanteri instituutissa (linkki Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutin sivulle)
- Ilmari Käihkön tutkimukset ja julkaisut – Helsingin yliopisto (linkki Helsingin yliopiston tutkimusportaaliin)
Siirry takaisin etusivulle.
