Ajankohtaista

Ryhmänohjaajan tuokio 15.9.2025

Syksyn ylioppilaskokeet jatkuvat 29.9. saakka

  • Kokeet järjestetään ala- ja peilisalissa. Kulkeminen kirjoituksia varten rauhoitetulla alueella on sallittu vain opettajan johdolla.
  • Tällä viikolla kirjoituspäivät ovat maanantai, keskiviikko ja perjantai.
  • Keskiviikkona 17.9. ei ole Ellin aamupuuroa, sillä kouluravintola rauhoitetaan aamuksi yo-kokelaiden odotustilakäyttöön.

Koeviikko alkaa…

  • Ykkösten ryhmänohjaaja käy läpi koeviikon aikataulun opiskelijoiden kanssa.
  • Koeviikon ja arviointipäivän aikataulu ovat esillä koulun verkkosivuilla lyk.fi/lukio kohdassa Koeviikot ja arviointipäivät.

Valintoja voi tehdä vielä tänään

  • Valinnat sulkeutuvat Eepoksessa tänään kello 23.59.

Ykkösten arviointipäivä 6.10.

  • Ykköset kokoontuvat klo 8.30–9.15 tutoreiden johdolla kotiluokissa.

Valtakunnallinen hävikkiviikko 22.–28.9.

  • Ensi viikolla vietetään valtakunnallista hävikkiviikkoa. Viikon aikana kouluravintola Ellissä pyritään pienentämään biojäteastiaan päätyvän hävikkiruuan määrää.
  • Hävikin määrään kiinnitetään huomiota myös ruuanvalmistuksessa, mutta suurin vaikutus saadaan aikaan, kun Ellin kaikki lähes 1300 ruokailijaa pyrkivät minimoimaan biojäteastiaan päätyvän ruuan määrän.
  • Kouluravintola Ellin väki kannustaakin oppilaita kiinnittämään huomiota omaan ruokahävikkiin. Vinkkejä oman ruokahävikin pienentämiseen:
  • Kun tulet linjastolle, keskity ruuan ottamiseen.
  • Noudata lautasmallia ja ota ruokaa vain sen verran, kuin oikeasti jaksat syödä.
  • Syö rauhassa ja pureskele kunnolla.
  • Jos jäi nälkä, voit aina hakea lisää.
  • Seuraa hävikkiviikkoa Ellin somessa!

HI8-opintojakso etsii vielä opiskelijoita

  • Opintojakso järjestetään 2.–3. jaksoissa. Kurssilla harjoitellaan tieteellisen tutkielman tekoa ja laaditaan opettajan ohjauksessa tutkielma. Kurssi ei välttämättä kestä kahta jaksoa, vaan jos saat tutkielman hyväksytysti valmiiksi esim. 2. jakson loppuun mennessä, ei sinun tarvitse enää tulla istumaan kurssille 3. jaksossa. Aiheeksi voi valita historiaan tai yhteiskuntaoppiin liittyvän aiheen. Kurssi järjestetään joka toinen vuosi, joten ensi vuonna sitä ei ole valittavissa.
  • Kurssin opettajana toimii Jussi-Pekka Hiltunen

Seuraava ro-tunti perjantaina 26.9. klo 12.45–13.30,
abeilla maanantaina 29.9. klo 12.45–13.15.

Tsemppiä alkavaan koeviikkoon!

Siirry takaisin lukion tiedotteet kokoavalle sivulle

Siirry takaisin lukion sivuille