Oppilaan poissaolot

Perusopetuslaki velvoittaa oppilaan osallistumaan opetukseen, johon hänet on otettu, jollei hänelle ole erityisestä syystä tilapäisesti myönnetty vapautusta. Oppilasta velvoitetaan myös suorittamaan tehtävänsä tunnollisesti ja käyttäytymään asiallisesti. Oppivelvollisuuslain mukaisesti oppilaan huoltajan on huolehdittava siitä, että oppivelvollisuus tulee suoritettua.

Vastaavasti koulun velvollisuus on seurata perusopetukseen osallistuvan oppilaan poissaoloja ja ilmoittaa luvattomista poissaoloista oppilaan huoltajalle tai muulle lailliselle edustajalle.

Koulumme kasvatustavoitteisiin kuuluu oppilaittemme totuttaminen säännölliseen työskentelyyn ja kasvattaminen vastuuseen omasta opiskelustaan. Poissaolojen valvonta on osa tätä kasvatustyötä.
Mahdollisten poissaolojen kohdalla toimitaan seuraavalla tavalla:

Sairauspoissaolot

Huoltaja ilmoittaa oppilaan sairauspoissaolosta Eepoksen kautta viipymättä. Huoltaja-näkymän etusivulla on painike ”Ilmoita äkillinen poissaolo”, jonka kautta huoltaja voi ilmoittaa oppilaan sairauspoissaolon kuluvan ja seuraavan vuorokauden ajaksi. Jos tämä ilmoitus jää tekemättä, on huoltajan selvitettävä opettajien Eepokseen merkitsemät poissaolot viipymättä.

Koulupäivän voi keskeyttää vain rehtorin, opettajan tai terveydenhoitajan luvalla. Esimerkiksi oppilaan sairastuessa kesken koulupäivän, oppilaan on keskusteltava asiasta opettajan tai terveydenhoitajan kanssa.

Anotut poissaolot

Oppilaan tehtävänä on huolehtia koulunkäynnistä työjärjestyksen mukaisesti ja huoltajan on tärkeää tukea oppilasta tässä tehtävässä. Joskus koulupäivien ajalle sattuu pakottavia menoja, joita varten tulee anoa lupaa poissaololle.

Lupa poissaoloon on aina pyydettävä etukäteen. Lyhyet, esim. yhden oppitunnin mittaiset ja enintään kolmen päivän poissaolot anotaan luokanvalvojalta Eepoksen kautta. Pidemmät poissaolot myöntää anomuksesta rehtori tai vararehtori. Loma-anomuslomake löytyy toimistosta ja koulun verkkosivuilta kohdasta Lomakkeet. Huoltaja vastaa oppilaan opiskelusta lomamatkojen aikana.

Koska poissaolot heikentävät oppimistuloksia, koulu toivoo, että perheiden yhteiset lomamatkat ajoitettaisiin koulun loma-aikoihin. Jos vanhempien loma sattuu kouluaikaan, tulisi mahdollinen lomamatka suunnitella niin, ettei oppilaalle tule viikkoa pitempää poissaoloa koulusta. Lupaa poissaoloon on haettava hyvissä ajoin etukäteen.

Poissaolojen seuranta

Kodin ja koulun hyvä ja luottamuksellinen yhteistyö on tärkeää oppilaan hyvinvoinnille ja koulunkäynnille. Toimivalla yhteistyöllä tuemme yhdessä oppilaiden sitoutumista koulunkäyntiin. Huoltaja voi olla yhteydessä luokanvalvojaan, jos oppilaan poissaolot herättävät huolta kotona.

Luokanvalvoja on yhteydessä kotiin ja selvittelee tilannetta, jos poissaoloja kertyy yli yhden viikkotuntimäärän verran, jos oppilas on prosentuaalisesti laskettuna yhden jakson
tuntimäärästä yli 10% pois tai jos oppilas on luvatta poissa. Tarvittaessa sovitaan oppilaan ja huoltajan kanssa koulun opetusjärjestelyihin liittyvästä tai opiskeluhuollollisesta tuesta.

Jos poissaolot edelleen jatkuvat ja jakson kokonaistuntimäärästä poissaoloja on kertynyt 20%, luokanvalvoja, oppilas ja huoltaja varmistavat tarvittavien kohdennettujen tukitoimien
toteutumisen.

LISÄTIETOJA POISSAOLOISTA ANTAVAT

Luokanvalvojaan saat yhteyden Eeposviestillä. Peruskoulun opettajat löydät täältä.
juha.hirvonen[at]lyk.fi
Vararehtori Juha Hirvonen
markku.moisala[at]lyk.fi
Rehtori Markku Moisala