Ajankohtaista

Uutisankkuri Ripsa Koskinen-Papunen on Vuoden lykkiläinen 2019!

Lahden yhteiskoulun seniorit ry on valinnut uutisankkuri Ripsa Koskinen-Papusen Vuoden lykkiläiseksi 2019. MTV3-kanavan uutisankkurina tunnetuksi tullut Koskinen-Papunen on valmistunut ylioppilaaksi Lahden yhteiskoulun lukiosta vuonna 1987. Ripsa Koskinen-Papunen on koulutukseltaan valtiotieteiden maisteri Helsingin yliopistosta.

Ripsa Koskinen-Papunen on työskennellyt MTV3-kanavan palveluksessa vuodesta 1991 lähtien. Tv-uutisten ankkurina toimimisen lisäksi hän on työskennellyt esimerkiksi palkitun 45 minuuttia –ajankohtaisohjelman juontajana ja toimittajana. Lisäksi hän on toiminut juontajana Huomenta Suomessa, lukuisissa hyväntekeväisyys- ja Journalistipalkinto-gaaloissa sekä Linnan juhlissa. Ripsa Koskinen-Papunen on tehnyt myös useita tv-dokumentteja.

Ripsa Koskinen-Papusen urapolkua ja elämää käsittelevän haastattelun voit lukea Lahden yhteiskoulun seniorien omasta lehdestä, Seniorin Riennosta. Lehden uusin, marraskuussa 2019 ilmestynyt, numero on esillä Lahden yhteiskoulun Seniorit ry:n verkkosivulla.

Vuoden lykkiläisiä on valittu vuodesta 2007 lähtien. Aikaisemmin ovat tulleet valituiksi esimerkiksi tv-tuottaja Milla Bruneau, Lahden entinen kaupunginjohtaja Kari Salmi sekä muusikko Martti Peippo.

Lahden yhteiskoulun seniorit ry vaalii koulun perinteitä ja toimii koulun ja sen entisten opiskelijoiden yhdyssiteenä sekä tarjoaa kanavan senioreiden väliselle yhteydenpidolle. Seniorit järjestävät Yhteiskoulun päivän vuosittain marraskuun alussa. Päivän ohjelmaan kuuluu tilaisuuksia koulun oppilaille sekä Vuoden lykkiläisen julkistaminen.