Syksyn ylioppilaskokeet alkavat ensi maanantaina
- Syksyn ylioppilastutkintokerran kokeet järjestetään ala- ja peilisalissa 15.–29.9.
- Luokanvalvoja muistuttelee jo yo-kirjoituksiin liittyvistä ohjeista: Kulkeminen kirjoituksia varten rauhoitetulla alueella on sallittu vain opettajan johdolla. BG-luokissa pidettävien tuntien alkua odotetaan normaaliin tapaan juhlasalin aulassa. Käytävään ei voi jäädä oleskelemaan ennen oppituntia.
- Annamme abiturienteille ansaitun työrauhan kirjoitusten aikana.
Perjantai 12.9.
- Kaikkien oppilaiden koulupäivä päättyy klo 12.00 mennessä henkilöstön koulutuspäivän vuoksi.
- Luokanvalvoja tarkistaa luokan perjantain ruokailuvuoron ajan Lyhdystä.
8. lk. Taidetestaajat-vierailu pe 19.9.
- Syyslukukauden ensimmäinen Taidetestaajat-vierailu on ensi viikon perjantaina 19.9. kello 12–13.30 Ursan kentällä entisen Tiirismaan koulun vieressä.
- Vierailukohteena on Artic Ensamblen sirkusesitys
- Esitykseen siirrytään perjantain 3. tunnin opettajan johdolla.
- 8.-luokkalaisten koulupäivä päättyy Taidetestaajat-esitykseen.
Avoin kuntosalivuoro ja kamppailuryhmä
- Lahden yhteiskoulun oppilaille on tarjolla avoin treenivuoro, jossa voi valita kahdesta vaihtoehdosta: kamppailuryhmä tai kuntosali.
- Treenit järjestetään tiistaisin syyslukukaudella 30.9.–2.12. ja kevätkaudella 20.1. –28.4.
- Kamppailuryhmä ti klo 16.15–17.00: ohjattu kamppailuosuus
- Avoin kuntosalivuoro ti klo 16.15: Treenata saa sen verran kuin oma harjoitus kestää. Ensimmäisillä kerroilla kuntosalilla on harrastustoiminnan ohjaaja Saija Vaskisalo opastamassa laitteiden käyttöä ja auttamassa alkuun.
- Treenit ovat Lahden kamppailulajikeskuksessa, osoite Sammonkatu 6.
- Paikalle saavutaan klo 16.15, jolloin jokainen harrastaja voi valita, kumpaan toimintaan osallistuu.
- Kerhon järjestävät Harrastamisen Lahden malli ja Lahden kamppailulajikeskus.
- Ilmoittautuminen avautuu HarrasteLahden verkkosivuille. Ilmoittautumislinkki ja tieto ilmoittautumisen avautumisesta lähetetään Eepos-viestillä.
Lahden yhteiskoulun kerhotoiminta alkaa 2. jaksossa
- Käsityökerho alkaa keskiviikkona 9.10. kello 14.30 Ateljeessa.
- Kotitalouskerho alkaa 2. jakson alussa, maanantaina 29.9. klo 14.45 KO1-luokassa.
- Ilmoittautuminen tapahtuu Eepoksen kautta.
Ilmaiset kuntosali- ja uintivuorot
- Lahden 7.–9.-luokkalaiset ja lukiolaiset pääsevät maksutta uimaan ja kuntosalille lukuvuoden 2025–2026 aikana.
- Maksuttomat uinti- ja kuntosalivuorot ovat
- tiistaisin Kivimaan ja Saksalan uimahalleissa,
- torstaisin Lahden Uimahallissa ja
- perjantaisin Nastolan uimahallissa.
- Sisäänpääsy uinti- ja kuntosalivuorolle klo 14–16, vuoro päättyy klo 17.
Siirry takaisin peruskoulun tiedotteet kokoavalle sivulle
Siirry takaisin peruskoulun sivuille
