Tv-tuottaja Milla Bruneau on Vuoden lykkiläinen 2018!

Tv-tuottaja Milla Bruneau on Vuoden lykkiläinen 2018!

Lahden yhteiskoulun seniorit ry. on valinnut tv- ja elokuvatuottaja Milla Bruneaun Vuoden lykkiläiseksi 2018. Bruneau on valmistunut ylioppilaaksi Lahden yhteiskoulusta vuonna 1991, jonka jälkeen hän opiskeli medianomiksi Tampereen taiteen ja viestinnän oppilaitoksessa. Milla Bruneau on työskennellyt media-alan johtotehtävissä 2000-luvun alusta lähtien, viimeisimpänä operatiivisena johtajana tuotantoyhtiö Yellow Film & TV:ssä. Johtotehtävien lisäksi Bruneau on toiminut Lahden kaupunginvaltuutettuna vuodesta 2013 lähtien, ja Lahden kaupunginvaltuuston puheenjohtajana vuodesta 2017 alkaen. Milla Bruneaun urapolkua ja elämää käsittelevän kirjoituksen voit lukea Lahden yhteiskoulun seniorien omasta lehdestä,…
Lue lisää
Lahden Kansakoulu siirtyy Lahden yhteiskoulun säätiön omistukseen

Lahden Kansakoulu siirtyy Lahden yhteiskoulun säätiön omistukseen

Lahden Kansakoulu eli nk. Vuorikadun koulu on siirtynyt Lahden yhteiskoulun säätiön omistukseen 28.6.2018 lukien. Rakennuksen myyjä, Lahden kansanopiston säätiö jää edelleen vuokralaiseksi rakennukseen 15.6.2019 saakka. Lahden yhteiskoulun säätiö ottaa Lahden Kansakoulun koulukiinteistön omaan koulukäyttöön syyslukukauden 2019 alusta lukien. Kiinteistökauppa liittyy Lahden yhteiskoulun säätiön Kirkkokadulla sijaitsevan koulukiinteistön peruskorjaus‐ ja laajennushankkeeseen; seuraavan hankevaiheen ajaksi tarvitaan väistötilaa opetustyön järjestämiseksi. Uusi koulukiinteistö Vuorikadulla antaa tähän tarkoitukseen riittävästi lisätilaa, jotta opetustyö voi jatkua häiriöttä rakennustyön aikanakin. Säätiö pitää tärkeänä mahdollisuutta tarjota oppilaille ja opiskelijoille oikeat,…
Lue lisää
Erasmus+ Project 2017-2019: ArtVentures in EUROPE – in search of common roots and perspectives

Erasmus+ Project 2017-2019: ArtVentures in EUROPE – in search of common roots and perspectives

Our school’s Erasmus+ project is an international project between six European countries, with schools from Germany, Italy, Iceland, Spain, Greece and Finland, one school from each country. Lahden yhteiskoulu has the honour to represent Finland and Lahti. We have a group of about 20 pupils and 4 teachers in our school working with the project, and we get together at least once a month. The goal of the project is to provide pupils with tools necessary to lead ART-BASED VENTURES…
Lue lisää

Talousguru 2018 -kilpailu

Talousguru 2018 -kilpailun finaalipaikka Reko Rikkiselle Talousguru 2018 -kilpailun alkukilpailu järjestettiin mukaan ilmoittautuneissa 122 lukioissa keskiviikkona 17.1.2018. Yksi finalisteista on Lahden yhteiskoulun abiturientti Reko Rikkinen, joka sai opettajan alustavan arvion mukaan 21,5/24 pistettä. Talousguru 2018 -kilpailun finaali järjestetään Helsingissä 1.-2.3.2018. Finaaliin kutsutaan 14 alkukilpailussa parhaiten menestynyttä lukiolaista. Rahapalkinnon ohella kilpailun voittaja saa arvostetun Talousguru-tittelin. Lisäksi voittajan koulu saa vuodeksi haltuunsa kilpailun kiertopalkintona toimivan aidon tohtorin hatun. Myös finaalissa toiseksi ja kolmanneksi sijoittuvat kilpailijat saavat rahapalkinnot. Kaikki finalistit saavat lehtipalkinnot ja…
Lue lisää
Nyt voit pelastaa ruokaa kouluravintola Ellistä!

Nyt voit pelastaa ruokaa kouluravintola Ellistä!

Nyt voit pelastaa ruokaa kouluravintola Ellistä! Lahden yhteiskoulun kouluravintola Elli on nyt mukana ResQ -palvelussa. Palvelun ideana on tarjota kuluttajille ravintoloiden ylijäämäruokaa helposti ja edullisesti mobiililaitteella tai webin kautta. Kouluravintolapäällikkö Sami Multanen kertoo: "Meillä on tarjolla kouluravintolan ylijäämäruokaa ResQ -  palvelun kautta. Tavoitteemme on toki valmistaa ruokaa sen verran mitä syödään, mutta se ei aina täysin toteudu. Nyt kaikkien on mahdollista ostaa ruokaa ResQ – palvelun kautta mukaan vietäväksi. Osta itsellesi, tai vie vaikka kotiin perheellesi valmis ruoka. Pelasta sinä…
Lue lisää
Erkki Liikanen vieraili Lahden yhteiskoululla

Erkki Liikanen vieraili Lahden yhteiskoululla

Valtakunnallinen menestys Generation €uro- ja Talousguru-kilpailuissa antoi Lahden yhteiskoulun lukiolaisille mahdollisuuden nauttia huipputason puhujan vierailusta, kun Suomen Pankin pääjohtaja ja Euroopan keskuspankin neuvoston jäsen Erkki Liikanen vieraili Lahden yhteiskoululla keskiviikkona 26.3.2014. Vierailun aikana abiturientit Lotta Moisala ja Janne Mattila haastattelivat Erkki Liikasta ajankohtaisista talousaiheista ja myös yleisöllä oli mahdollisuus esittää kysymyksiä viestiseinän kautta. Yleisönä tilaisuudessa olivat Lahden yhteiskoulun lukion 1. ja 2. vuosikurssin opiskelijat sekä 9musa-luokka. Viestiseinä osoittautui suosituksi kysymysfoorumiksi, ja kysymyksiä esitettiin niin euroalueen taloustilanteesta, juuri sovitusta hallituksen kehysriihestä kuin…
Lue lisää