Nuoret ja sosiaalinen media – puhujana aivotutkija Mona Moisala

Nuoret ja sosiaalinen media – puhujana aivotutkija Mona Moisala

Psykologian tohtori, aivotutkija Mona Moisala tulee puhumaan Lahden yhteiskoululle maanantaina 20.2.2023 aiheesta Nuoret ja sosiaalinen media. Suositun puhujan luentoa pääsevät kuulemaan koulun kahdeksasluokkalaiset ja lukion 1. vuoden opiskelijat kello 13 juhlasalissa. Oppilaille ja opiskelijoille suunnatun luennon jälkeen ajankohtaiseen ja mielenkiintoiseen aiheeseen pääsee perehtymään tarkemmin koulun henkilökunta. Lisää koulun ajankohtaisia tapahtumia on listattu Tapahtumakalenteriin. Mona Moisala Mona Moisala on psykologian tohtori, joka on väitellyt aivojen tutkimuksesta. Hän on myös aivojen hyvinvoinnin asiantuntija, jonka erikoisalaa on ajatustyöläisten koulutus ja valmennus. Tutkimustyössään Mona…
Lue lisää
Palkittu muotoilija Yuki Abe on Vuoden lykkiläinen 2022!

Palkittu muotoilija Yuki Abe on Vuoden lykkiläinen 2022!

Lahden yhteiskoulun seniorit ry on valinnut muotoiluyrittäjä Yuki Aben Vuoden lykkiläiseksi 2022. Palkittu kalustesuunnittelija Yuki Abe on valmistunut ylioppilaaksi Lahden yhteiskoulun lukion aikuislinjalta vuonna 1994. Lukiovuosien jälkeen Yuki Abe on valmistunut Lahden Muotoiluinstituutissa sekä suorittanut taiteen maisterin tutkinnon Helsingin Taideteollisessa korkeakoulussa kalustesuunnittelun osastolla. Tällä hetkellä Abe työskentelee muotoilujohtajana Luomoa Oy:ssä, jossa hän on myös osakkaana. Lisäksi hän on edelleen mukana perustamassaan Mottowasabi yrityksessä. Yuki  Abe on myös perustajajäsen Plainer Oy:ssä, jonka liiketoiminnassa yhdistyvät rahoitus, suunnittelu, toimitilat ja kalusteet sekä niiden…
Lue lisää
Yhteiskunta- ja talouslinjan päivä 24.1.2023

Yhteiskunta- ja talouslinjan päivä 24.1.2023

Turvallisuuspolitiikka murroksessa –Onko yön uhka karkoitettu? Lahden yhteiskoulun lukion yhteiskunta- ja talouslinjan opiskelijat järjestävät tiistaina 24. tammikuuta 2023 teemapäivän, jonka aiheena on Suomen turvallisuuspolitiikka. Teemapäivän puhujina kuullaan tämän hetken kiinnostavimpia turvallisuuspolitiikan asiantuntijoita, kuten Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola, Nordic West Officen toimitusjohtaja Risto E. J. Penttilä ja apulaisprofessori Katri Pynnöniemi Helsingin yliopistosta ja Maanpuolustuskorkeakoulusta. Lahden yhteiskoulun yt-linjan opiskelijoiden järjestämä seminaari on lajissaan jo viides, ja opiskelijat vastaavat seminaarin järjestelyistä kokonaan itse. Tänä vuonna opiskelijat valitsivat seminaarin aiheeksi turvallisuuspolitiikan, sillä aihe…
Lue lisää
Kaikkea ei kannata kokeilla itse

Kaikkea ei kannata kokeilla itse

– Marko Jantunen avasi yhteiskoululaisille päihdemaailman karua todellisuutta Entinen huippujääkiekkoilija ja huumeriippuvuudesta itse selvinnyt Marko Jantunen kävi kertomassa Yhteiskoulun oppilaille päihteistä sekä päihde- ja peliriippuvuudesta. Nykyisin Jantunen työskentelee Avominne- päihdeklinikalla asiakkuuspäällikkönä. Monipuolisista työtehtävistään tärkeimmäksi hän nostaa nuorten parissa tehtävän ennaltaehkäisevän päihdetyön. Tämä aihe toikin Jantusen myös Lahden yhteiskoululle lokakuisena aamupäivänä osana Lahden alueelle suuntautuvaa koulukiertuetta. Koulukiertueen taustalla toimivat Lahden Teollisuusseura, Hämeen kauppakamari ja Lahden Urheiluhalliyhdistys ry sekä Urheiluhalliyhdistykseen kuuluvat 13 jäsenurheiluseuraa, jotka haluavat tukea lahtelaisnuorten hyvinvointia panostamalla huumeiden käytön vastaiseen…
Lue lisää
Marko Jantusen koulukiertue Yhteiskoululla

Marko Jantusen koulukiertue Yhteiskoululla

Marko Jantusen koulukiertue piipahtaa Yhteiskoululla tiistaina 18.10.2022.  Vuoden positiivisimmaksi lahtelaiseksi äänestetty, entinen jääkiekkoilija Marko Jantunen tulee puhumaan oppilaille ja opiskelijoille päihteidenkäytön vaaroista. Yhteiskoululaisista koulukiertueen luennolle osallistuvat seitsemäs- ja kahdeksasluokkalaiset sekä lukion ykköset ja kakkoset. Koulukiertueen aikataulu: 1. luento klo 9.40–10.40 juhlasalissa peruskoulun 7.- ja 8.-luokkalaisille 2. luento klo 11.00–12.00 juhlasalissa lukion ykkösille ja kakkosille Vierailun mahdollistavat Lahden Teollisuusseura, Hämeen kauppakamari ja Lahden Urheiluhalliyhdistys ry sekä Urheiluhalliyhdistykseen kuuluvat 13 jäsenurheiluseuraa, jotka haluavat tukea lahtelaisnuorten hyvinvointia panostamalla huumeiden käytön vastaiseen työhön Lahdessa.…
Lue lisää
Kouluvieraita Italiasta 6.–9.9.2022

Kouluvieraita Italiasta 6.–9.9.2022

Viikolla 36 Lahden yhteiskoulussa on kouluvieraita Italiasta, Barin kaupungista. Koulussamme on vieraina 11 opettajaa, rehtori ja it-asiantuntija Istituto Tommaso Fiore Modugno Grumo -oppilaitoksesta. Vieraat tutustuvat viikon aikana kouluun ja opetukseen, sekä paikallisiin nähtävyyksiin. Siirry takaisin etusivulle.  
Lue lisää
Lukion opetussuunnitelman perusteiden 2019 muuttaminen

Lukion opetussuunnitelman perusteiden 2019 muuttaminen

Opetushallitus julkaisi 10.5.2022 määräyksen (OPH-1103-2022), jolla muutetaan lukiokoulutuksen opetussuunnitelman perusteita. Kyseinen määräys tuo muutoksia opetussuunnitelman seuraaviin lukuihin: 1. Lukiokoulutuksen tehtävä 3. Opiskeluhuolto (alaluku 4.3.1. Opiskeluhuollon keskeiset periaatteet) 4. Suunnitelma kurinpitokeinojen käyttämisestä ja niihin liittyvistä menettelyistä Opetussuunnitelman muutoksella tarjotaan kouluille lisää keinoja puuttua kiusaamiseen, häirintään ja väkivaltaan. Esimerkiksi jatkossa opiskelijan koulupäivä voidaan keskeyttää ja evätä opiskelijan kouluun paluu enintään kolmen työpäivän ajaksi, jos laissa kirjatut säädökset niin vaativat. Opiskelijalle myös järjestetään mahdollisuus keskusteluun opiskeluhuollon psykologin tai kuraattorin kanssa sekä laaditaan suunnitelma,…
Lue lisää
Uusintakokeisiin ilmoittautuminen

Uusintakokeisiin ilmoittautuminen

Uusintakokeisiin ilmoittautuminen tulee tehdä sähköisesti määräaikaan mennessä osoitteessa www.lyk.fi/uusinta (linkki sähköiseen ilmoittautumislomakkeeseen koulun verkkosivujen ulkopuolelle). Ilmoittautumisajankohdat ilmoitetaan hyvissä ajoin ennen uusintakokeiden järjestämistä. Ilmoittautuminen on aina sitova, eikä myöhässä tulleita ilmoittautumisia oteta huomioon.Uusintakokeita järjestetään lukuvuoden aikana kolme kertaa:tammikuussahuhtikuussa jaelokuussa.Tarkemmat ajankohdat ovat esillä Tapahtumakalenterissa ja lukiolaisen kalenterissa.Uusintakokeista on kerrottu tarkemmin lukion suoritusohjeissa, jotka löytyvät Lukiolaisen kalenterista.
Lue lisää
Talousasiat hallussa

Talousasiat hallussa

Abien joukkue menestyi upeasti Generation €uro-kilpailussa Lahden yhteiskoulun abien joukkue eteni  Suomen Pankin järjestämän Generation €uro -kilpailun finaaliin, joka on vuosittain järjestettävä kansainvälinen talousaiheinen kilpailu. Kilpailussa toisen asteen opiskelijat seitsemästä eri Euroopan maasta kisaavat talouden toiminnasta ja rahapolitiikan teemoista. Kilpailun tavoitteena on auttaa toisen asteen opiskelijoita ymmärtämään rahapolitiikkaa ja hahmottamaan sen vaikutusta talouteen. Keskiviikkona 6.4. Suomen rahamuseossa kisatussa taloustaitajien finaalissa oli mukana kolme parasta joukkuetta Suomesta.  Joukkueiden tuli muun muassa esitellä ja perustella oma ehdotuksensa EKP:n neuvoston uudeksi korkopäätökseksi Suomen…
Lue lisää